Sivut

25/09/2012

Isla Colonilta San Joseen- Budjetilla


Valittiin juuri sopiva päivä jatkaa matkaa Bocasilta, sillä sää oli tähän mennessä huonoin koko reissun aikana. Muutoin teimme täysin saman reissun kun menomatkalla, lukuunottamatta sitä, että päätimme käyttää julkisia pöpöttimiä yksityisten sijaan. Viime kerralla maksoimme Guabitosta Almirantesiin 20 dollaria, joten teimme samalla vertailua. Sattumalta eräs paikallinen mies kuuli keskustelumme veneessä ja oli niin ystävällinen, että opasti meidät terminaaliin johon kävelee oikeasti kolmessa minuutissa. Ja sen matkan tähden tuputetaan taksia heti satamassa. Miekkonen sanoi, että häntä suorastaan vituttaa katsoa kun hölmöjä turisteja koijataan noinkin rajusti.

Matka paikallisella minibussilla Almirantesista Changuiolaan maksoi 1,45 dollaria per napa ja se oli täyteen ahdettu. Matkan varrelta mukaan noukittiin lisää porukkaa seisoskelemaan keskelle, joten ainakaan liian tilavaa ei ollut. Lisätunnelmaa loi letkeä musiikki, jonka tahdissa hytkyteltiin pomppuisella tiellä. Hauska kokemus ja hintavaksikaan ei voi haukkua. Matka kesti kokonaisuudessan vajaan tunnin.

Changuiolasta Guabitoon pääsi keltaisilla jaetuilla takseilla, jotka oli helppo löytää paikasta mihin minibussi jätti meidät. Taksi maksoi 1,5 dollaria naamalta ja kesti about 20 minuuttia päristellä rajalle. Yhteensä siis reissu kustansi kahdelta noin 6 dollaria, joten mikäli matkustatte pienellä porukalla/yksin, säästää reilusti (ainakin budjettitravellaajan mielestä). Kaiken lisäksi reissu ei vaatinut juuri mitään vaivaa, vaikka kuinka niin yritetään rajalla väittää. 

Lähdimme liikkeelle aikaisin, vähän jälkeen 8 aamulla, kun luulimme (olimme lukeneet jostain), että bussi San Joseen lähtisi 12 aikaan. Halusimme olla ajoissa San Josessa, jotta pääsisimme sieltä pois eikä meidän tarvitsisi yöpyä siellä, saati Sixaolassa. Kannattaa tosiaan varata aikaa, sillä rajalla hoitaessamme immigration asiat Panaman puolella, heidän systeeminsä kaatui ja jouduimme odottamaan melkein 45 minuuttia niiden korjaantumista.. Costa Ricassa ollaan myös tunnin verran jäljessä, joten bussiaikataulut menee sen, eikä Panaman mukaan.

Pääsimme Sixaolan bussiterminaaliin, jolloin tajusimme, että seuraava bussi San Joseen lähtisi vasta 15.00 (kello 11.15). Teimme pikaisen päätöksen ja ostimme bussilipun Limoniin (2500 colonaa/hlö), sillä busseja sinne lähti tunnin välein, seuraava klo 12. Parempi ottaa bussi sinne (3 tuntia), kuin kököttää Sixaolan murjulassa samaiset kolme tuntia. Kävimme vielä syömässä terminaalin viereisessä pienessä "kiskakahvilassa", josta saimme reissun ensimmäisen oikeasti halvan aterian (1500) joka oli ihan kelpo annos riisiä, papuja ja naudanlihaa hyvässä soossissa. Suosittelen. Eikä ainakaan vielä ole ruokamyrkytyksen oireita :D

Bussi oli Limonissa melkein tasan 15.00 ja yritimme aluksi löytää bussia Arenal tulivuoren läheisyyteen välttääksemme San Josen, mutta koska sellaista ei siellä ollut, ostimme liput (2759 colonaa/hlö) San Joseen klo 15.30. loppujen lopuksi säästimme hommassa aikaa, sillä Sixaolasta 15.00 lähtenyt bussi olisi ollut San Josessa noin 21.00 ja me olimme 18.45. 

Mikäli joku haluaa näin hankalaksi elämänsä tehdä, niin Limonissa on vähän hankalaa, sillä siellä pitää vaihtaa bussiterminaalia jos haluaa sieltä San Joseen. Meidän onneksemme olimme jo Sixaolassa tutustuneet italialaiseen Gabrieliin, joka espanjallaan löysi itsensä ja meidät oikeaan paikkaan. Nihkeää kuitenkin, että jouduimme silti jäämään San Joseen yöksi, sillä busseja ei lähtenyt enää niin myöhään siihen suuntaan mihin me halusimme. Sattumalta Gabrielin tyttöystävä omistaa täältä hostellin joten saimme sekä kyydin, että huoneen yöksi! Huomenna matka jatkuu kohti Nicaraguaa.

5 comments:

  1. Anonymous9/25/2012

    Kyselen taas tyhmiä. :) Sattuiko Sixaolassa silmään ATM:ää tai rahanvaihtomahdollisuutta? Olisi tarkoitus jatkaa rajalta Cahuitaan, ja vaikka taalat muuten kelvannevat Costa Ricassa hyvin, niin tuskinpa paikallispussissa sentään...

    ReplyDelete
  2. Ei muuten osunut silmään! Kannattaa ehkä vaihtaa jonkun verran paikallista massia tätä varten, bussimatkat on kuitenkin aika edukkaita ja cahuitassa on kuitenkin turismia enemmän kuin sixaolassa joten siellä varmasti rahanvaihto onnistuu. Vannomaan en tietty mene kun ajettiin vain ohi :D

    ReplyDelete
  3. Anonymous9/26/2012

    Joo, Cahuitassa pitäisi olla jopa ATM. Funtsin tässä vaan että mistä kehittäis sitä paikallista valuuttaa jos ei rajalla saa vaihdettua. Yleensä meen aina niin flowlla, etten koskaan vaihda rahaa etukäteen, mutta ajattelin että jos tällä kertaa vaikka oikein suunnittelis. :D

    ReplyDelete
  4. No joo! Meillä kävi just huono munkki kun lähdimme El Castilloon liian pienellä lompsalla ja koko mestassa ei ollut automaattia, pankkia, rahanvaihtomahdollisuutta jne joten jouduimme lähtemään jo seuraavana päivänä :D Tämä takaraivossa muistamme nostaa nyt tarpeeksi rahaa täältä San Carlosista.

    Sixaola on, kuten Sky osuvasti sanoi, kuin suoraan From Dusk till Dawn leffasta, joten en uskaltaisi jättää sen varalle, että sieltä löytyisi maatti ;)

    ReplyDelete
  5. Anonymous9/27/2012

    Jep... oon usein vähän optimistinen näiden ATM-asioiden suhteen. Meille kävi jokunen vuosi sitten Lake Toballa niin, että koko siitä kaupungista, mistä lautat lähtee, ei löytynyt toimivaa ATM:ää ja pankkiin ei ollut aikaa mennä koska vika lautta (joka lähti 1,5 h aiemmin kuin LP väitti) oli jo lähdössä. Mentiin sit saarelle mukanamme n. 25 euron edestä rupioita sillä ajatuksella, että varmaan sieltä löytyy joku paikka mistä nostaa rahaa tai vaihtaa matkashekki. No, ei löytynyt. :D Pankissa pyörittelivät vaan päätään sille ja luottokortillakaan ei saanut rahaa nostettua.

    Onneksi Tuktuk on niin tolkuttoman halpa, saatiin oma mökki 4 eurolla yö joten pystyttiin olemaan 2 yötä niin, että rahaa jäi kahdelle vielä safkoihin ja jopa polkupyörien vuokraan. :D

    Sit kans Jordania-Egypti reissulla oli aika hilkulla ettei jääty Israeliin nalkkiin maarajojen kautta kikkaillessa, koska olin laskenut aika tarkkaan ettei tarviis vaihtaa rahaa takaisin ja taksi olis ollut mittarillakin kalliimpi kuin mitä olin laskenut... Onneksi reissuseura oli vähän konservatiivisempaa tässä suhteessa.

    Ajattelin että voisin nyt kerrankin olla järkkäilemättä itseäni tällaisiin hassuihin tilanteisiin...

    ReplyDelete